Muut palvelut

 

Iloisessa eläimessä on tarjolla myös muita palveluja, muun muassa luentoja

Luentoja voidaan pitää laaajasti koiramaailman eri aiheista, kuten: 

  • Eläimen oppimisen perusteet
  • Koirien käytösongelmat ja hoito
  • Koiran kokonaisvaltainen hyvinvointi
  • jne. 


Iloinen eläin tarjoaa myös apua koteihin, joihin on vasta tulossa koira, "Pentu tulee taloon" -nimisen valmennuskurssin avulla. 

Iloinen eläin järjestää myös yksityisopetusta, jossa omistaja määrittelee, mitä haluaa koiralleen opettaa. Koulutus siis toteutetaan yksilöllisesti ja koiran ehdoilla omistajan määrittelemän aikataulun mukaisesti. Tämä palvelu sopii esimerkiksi niille, jotka käyvät esimerkiksi vuorotyössä ja joille on sen vuoksi vaikea sitoutua kurssi-aikoihin. Voit vaikka kerätä pienen ryhmän kasaan ja suunnitellaan Teille sopiva koulutuspaketti teidän aikataulullanne!!

Kysy rohkeasti lisää!